NUORISO-OSASTO
Nuoriso-osasto koostuu paikallisista 9 – 16 vuotiaista nuorista palokuntalaisista
Mikä on?
NUORISO-OSASTO
1963
Poikatyö,nykyiseltä nimeltään nuorisotyö, käynnistyi 1963. Poikatyötoimikuntaan valittuun 6 varsinaista jäsentä.
1972
Vuonna 1972 poikaosaston 21 jäsentä osallistui Hämeen läänin poikaleiriin. Padasjoen poikien osuus koko leirin vahvuudesta oli 13 %.
Nykypäivä
Nuorisotoiminta on edelleen monipuolinen yhteisöllinen harrastus 9-16-vuotiaille. Yhdessä opitaan, miten toimitaan arjen yllättävissä tilanteissa.
Nuoriso-osasto tänä päivänä
Nuoriso-osaston harjoituskertoja pidetään sunnuntaisin klo: 12.00 alkaen. Myös Hälytysosasto osallistuu nuorten harjoitusten vetämiseen. Harjoitukset suunnitellaan siten että ne harjaannuttavat nuoria siirtymään aikuisten harjoituksiin.
Tavoitteena on saada nuorten jäsenmäärää kasvatettua, jotta esimerkiksi isompien toimintaharjoitusten tekeminen mahdollistuu. Nuoriso-osaston harjoitusohjelman tekee osaston johtaja syys- ja kevätkaudelle erikseen ja se on nähtävissä yhdistyksen kotisivuilla sekä siitä ilmoitetaan Padasjoen Sanomien seurapalstalla.
Vuonna 2024 nuoriso-osasto kokoontui neljäkymmentä kertaa, joka on suuri lisäys edellisiin vuosiin. Tästä kiitos hälytysosastomme naisosastolle ja varallaolijoille, jotka viikonloppusin vetävät nuorten harjoituksia nuoriso-osastonjohtajan luoman kausiohjelman mukaisesti.
Navigaatio
Tarkista nämä ensin yhteydenottoa!
- Emme suorita vedenajoa!
Palokunnan autokalusto on Hyvinvointialueen omaisuutta ja siksi emme voi suorittaa veden ajoa, koska se vääristäisi kilpailua. Voit etsiä tämän linkin takaa palveluhakemistosta paikallisia yrittäjiä.
- Tulentekoilmoitus
Merkittävästi savua muodostavista avotulista on aina tehtävä ilmoitus paikkakunnan pelastusviranomaiselle. Muusta avotulesta ei tarvitse tehdä ilmoitusta. Pelastuslaitokselle tehty tulentekoilmoitus ei anna lupaa tulentekoon alueella, jossa
- Muuta
Hätätilanteessa tulemme kyllä paikalla, mutta vain hätäkeskuksen hälyttämänä. Päijät-Hämeen pelastuslaitoksen sivuilta (https://pelastustoimi.fi/paijat-hame) löydät monia hyödyllisiä ohjeita esim avotulen teosta, yleisötilaisuuksista yms. Muista että vaikka olemmekin melko nopeita, niin paljon on merkitystä miten itse toimitte onnettomuustilanteissa, kuten tulipaloissa ja liikenneonnettomuuksissa.
Padasjoen VPK
- Hallituksen puheenjohtaja
Niko Ara, puheenjohtaja(@)padasjoenvpk.fi, (041)4352989
- Palokunnan päällikkö
Martti Salonen, martti.salonen(@)paijatha.fi, (044)0773610
- Nais/tukiosasto
Anna Rantanen, (040)5080753, annalydiarantanen(@)hotmail.com
- Nuoriso-osasto
Jonni Salo, (044)2319959, salo.jonnimatias(@)gmail.com
- Järjestöosasto
Hannu Tukia (045)6356195 hannutukia(@)live.fi







